torstai 29. syyskuuta 2011

Kopsuon lahti

Eilen kävin tekemässä iltadyykin Vesivehmaan lähistöllä olevalle Kopsuolle. Ennakkotietojen mukaan kohteena oli kallioseinämä, joka ulottui aika tarkasti 40 metrin syvyyteen asti käytännössä pystysuorana. Veteen pääsi tyylikkäästi mökkilaiturilta, kunhan oli ensin kavunnut jyrkän mäen alas. Laiturilta tuli uintimatkaa parisensataa metriä kallion juurelle, josta lähdimme sukeltamaan kohteen hyvin tuntevan kaverin opastamana. Pienten paineentasausvaikeuksien jälkeen pääsimme aloittamaan varsinaisen sukelluksen kallion kuvetta pitkin.

Vesi oli ruskean keltaista, mutta niinhän se on Päijänteellä yleensäkin. Mittareiden lukemiseen piti käyttää valoa käytännössä heti pinnan alle päästyä, niin tehokkaasti tuo vesi söi valon. Parin hukkaaminen olisi ollut todella helppoa, valotkaan eivät näkyneet muutamia metrejä kauempaa, silloinkin niillä piti osoittaa lähes toista kohti. Sakkaa ei kuitenkaan hirveästi ollut, välillä oli jopa suhteellisen kirkkaitakin kohtia, että ei se nyt aivan onneton näkkäri ollut... Kallioseinämä olisi ollut varmasti hieno, jos sen olisi vaan nähnyt paremmin. Nyt kun siitä näki vain pienen rippusen kerrallaan, hävisi jylhyyden vaikutelma samalla. Onneksi sukelluksen aikana näkyi ahvenia (pari isompaakin), hauki, made ja paljon rapuja. Neljässä kympissä oli  (todennäköisesti) jonkun sukeltajan vanha suosikkilelu näytillä, tiedä sitten oliko vanha viety pohjalle kun oli tullut uusi hankittua...

Ilman paluumatkan runsasta rapuasutusta olisi sukelluksesta jäänyt paljon huonompi vaikutelma, onneksi ravut jaksoivat ilahduttaa läsnäolollaan. Näkkärit olivat kuulema kohteelle poikkeuksellisen kehnot ja sain jo kutsun tulla käymään joskus uudemman kerran, jos sattuisi näkyvyys olemaan silloin parempi. Olisihan tuo ihan kiva paikka nähdä enemmänkin. Millainen lie sitten talvella, ehkä sen voisi selvittää tulevalla jääsukelluskaudella.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Sisävesiä ja kirjaostoksia

Tänään ajattelin käydä pitkästä aikaa sukeltamassa sisävesissäkin ja suunnata Kopsuon lahdelle, Vesivehmaan lähelle. Paikka on minulle entuudestaan tuntematon, mutta kuulema sieltä pitäisi löytyä kalliojyrkännettä noin neljäänkymppiin asti. Tällä kertaa ajatuksena on tehdä lähes suoranoususukellus ilman dekokannuja tai muita hilavitkuttimia. Kaasunakin on pelkkää nitikkaa (ean28) ilman heliumterästyksiä. Tosin jos olisin tiennyt pulloja täyttäessäni seuraavan sukelluksen kohteen olisin kyllä vähän helluakin voinut pulloihin lirauttaa. Jos korvat toimii ilman ongelmia, niin Kopsuolta lähdettäneen vielä käymään Pulkkilanharjulla vetämässä matala fiilistelysukellus sinkkukamoilla. Karisalmella tulikin käytyä alkuvuodesta, silloin kun salmi oli vapautunut jäiden kahleista, mutta selkävedet olivat vielä jäässä.

Kävin eilen hakemassa Suomalaisesta Sukellus pimeyteen -kirjan, kun oli niin houkuttelevasti hinnoiteltu. Hintalapussa oli 7,95 euroa, en nyt katsonut vieläkö siitä höylättiin 20 prosenttia pois. Muutenkin Suomalaisen alessa on muutamia ihan hyviä sukelluskirjoja, mm. Jack Jacksonin "Hylyt - Maailman kiinnostavimmat sukelluskohteet", kannattaa käydä katsomassa jos kirjahyllyyn haluaa sukellusaiheista täytettä...

maanantai 26. syyskuuta 2011

Retki kasuunihylylle ja Edmundille

Eilen sukellustukialus Deeptech teki reissun Helsingin edustalla olevalle kasuunihylylle ja paluumatkalla Porkkalan Merikylään käväistiin vielä Edmundilla. Keli oli aivan upea, meri oli lähes tyyni ja aurinkokin jaksoi paistaa syksystä huolimatta lämpimästi. Hienosta säästä huolimatta reissun parasta antia tarjoili kuitenkin kasuunihylky.

Kasuunihylky on hyvin säilynyt hylky, joka on uponnut joskus 1700-luvun loppupuolella tai aivan 1800-luvun alussa noin 60 metrin syvyyteen. Pituutta hylyllä on karvan verran vajaat 30 metriä ja leveyttä hiukan reilut 6 metriä. Runko on ehjä ja kannella oli irtainta esineistöä enemmän kuin millään aiemmin käymälläni hylyllä. Vähintäänkin 200 vuotta paikoillaan maanneet plokit, köydet, kattilat ja tykit loivat todellakin tunnelman aikakapselista. Kannelta tykkejä löytyy kuusi kappaletta, kolme molemmin puolin ja kaikki ulkona tykkiporteista. Partasuisen miehen keulakuva on romahtanut pohjaan ja on osin puutavaran peitossa. Ehkäpä komein yksityiskohta eli laivakello oli kesän aikana irronnut paikoiltaan ja nostettu tämän kuun aikana Merivartioston toimesta. Oli hauska tunne tunnistaa samoja kohteita, mitä Badewannen kuvaajat olivat ikuistaneet aiemmin. Samoin hylystä tehtyjen piirrosten ansiosta sukellus oli helppo suunnitella jo pinnalla: "Haluaisin nähdä ainakin tuon, tuon ja tuon kohdan. Sen jälkeen voitaisiin mennä tuonne ja..."

Mikähän siinäkin muuten on, että Merivartiosto saa nostaa ankkureita, potkureita ja näköjään vaikka laivakellojakin "yhteisen hyvän" nimissä, mutta "tavalliselta kuolevaiselta" se on ankarasti kielletty? Loppuviimeksi sillä ei ole hylyllä sukeltavan henkilön kannalta väliä ovatko puuttuvat esineet nostettu yksityisen vai viranomaisen toimenpitein, lopputuloshan on ihan sama: hylyltä puuttuu tavaraa.

Museoviraston rekisteriportaalissa on lisää tietoa kasuunihylystä ja alun toistakymmentä kuvaakin.

Pikkuhiljaa sukeltajaryhmät palasivat tukialukselle ja viimeisiä odotellessa vartiolaiva Merikarhu tuli norkoilemaan muutaman sadan metrin päähän. Kiltisti laiva kuitenkin pysytteli kauepana A-lipulla merkitystä aluksestamme, eikä se osoittanut suurempaa mielenkiintoa kohteelta poistuessammekaan. Tasaisessa kelissä suuntasimme kohti Porkkalaa ja pienen mietinnän jälkeen kohteeksi valikoitui Edmund. Edmundista olen kirjoittanut aiemminkin, joten tarkempi kuvaus saa nyt jäädä.

Tällä kertaa pyörimme enemmän pohjan tuntumassa tutkien niin kaatuneita mastoja rusteineen kuin pohjalla lojuvia naakelipenkkejä ja kauniisti kaiverrettuja puuosiakin. Perästä nousimme kannelle ruorin luokse ja siitä jatkoimme suurin piirtein kannen tasalla kohti keulaa. Keulassa kävimme katsomassa aina yhtä komean ankkuripelin lisäksi ankkurit (keltainen poiju oli muuten kiinnitetty kannella olevaan ankkuriin) ja ranapalkit. Pohjalle tippunutta vasemman puoleista ranapalkkia en kuitenkaan tällä sukelluksella onnistunut löytämään. Vaikka Edmund tuttu hylky onkin, tarjoaa sekin aina jotain uutta ja mielenkiintoista. Harmi vaan, että tuoltakin on jo aika paljon irtainta esineistöä hävinnyt.

Muutamia viikkoja takaperin minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Orbiitille kuluneeksi viikonlopuksi, mutta erinäisten vastoinkäymisten takia en reissuun sitten päässytkään. Sunnuntai-iltana joku sarkastisesti kysyikin, että harmittaako, kun Orbiitin reissun sijasta tein vain reissun kasuunille ja Edmundille. Ei harmita, sillä sukellus kasuunihylylle oli jotain uskomattoman ja fantastisen välimaastosta, kenties parhain sukellus jonka olen tähän asti tehnyt!

lauantai 24. syyskuuta 2011

Kasuunihylylle huomenna

Niinhän siinä kävi, että tämänpäiväinen Porkkalan reissu vesittyi huonon sään takia. Reissun peruuntumisen kuitenkin kestää, kun huomiseksi on luvattu Suomenlahdelle todella hyvää keliä ja pääsin kuin pääsinkin vielä lähtemään Kasuunihylylle! Reissu toteutetaan Kapasen Arin Deeptechillä ja paluumatkalla käydään vielä Juktenskobbenilla tai vastaavalla.

Pientä järjestelyä tarvittiin, että ei tarvinnut laskea matalammalle suunniteltuja kaasuja harakoille. Eli sekä selkäpullot että stage sain lainaan ja vastaavasti omat selkäkannut päätyivät kaverin haltuun toisen dyykin ajaksi. Olis toi EAN32 vähän turhan jäykkää kaasua Kasuunille... Eipä tässä enää muu auta kuin lähteä tallille sekoittelemaan sopivat miksit huomiseksi.

Toivottavasti on huomenna näkkärit kohdillaan, odotukset ovat ainakin korkealla!

perjantai 23. syyskuuta 2011

Porkkalaan

Lyhyen loman voikin aloittaa mukavasti lähtemällä huomenna parille dyykille Porkkalaan. Jos kelit vain sallivat, olen ajatellut käydä ensin Edmundilla katsomassa onko irtainta tavaraa enää ollenkaan jäljellä. Viimeksi kävin Edmundilla heinäkuun alussa ja silloinkin joku oli varastanut perässä olleen suurehkon ruukun.

Edmundilta jatkettaneen kohti Juktenskobbenia, jossa olen käynyt tätä ennen ainoastaan kerran. Tietysti yksikin kerta antaa jo paremmat lähtökohdat sukelluksen suunnitteluun, vaikka hylystä en mitään piirroksia tehnytkään.

Sunnuntaina olisi ollut mahdollisuus lähteä Kasuunihylylle, joka on ollutkin käyntilistalla siitä asti kun sen Museoviraston rekisteriportaalista bongasin. Harmi vaan, että elämän realiteetit estivät sunnuntain reissun omalta kohdaltani. Viime sunnuntain Hesarissa ollut juttu sai aikaan kyllä melkoisen sapetuksen; kaikkia eivät näy samat käyttäytymissäännöt koskevan sukelluksillakaan! Onhan esimerkiksi satoja vuosia vanha pullo toki komea koriste-esine, mutta olisi sen voinut jättää sinne hylylle ilahduttamaan muitakin.

Vanhoista tavaroista puheen ollen, en ole vielä saanut aikaiseksi tehdä yhtään sukellusta vanhoille ankkuripaikoille, joita listasin viime talvena Kuninkaallisesta merikartastosta. No, onhan tässä vielä aikaa ennen jäiden tuloa ja vedet sen kun kirkastuu. Sekin hyvä puoli noissa ankkuripaikoissa on, että ne ovat aika hyvin suojassa huonolta keliltä.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Kuivaa...

Pitäisi päästä sukeltamaan, mutta työt tahtoo haitata harrastuksia. Tähän jaksoon tuleekin tehtyä ylitöitä ainakin 40 tuntia, kun tuli ylimääräisenä puuhana lähijunakoulutusta. Tosin kun katsoin äsken merisäätä, niin ei ainakaan merelle kovin kummoisia mahdollisuuksia olisikaan lähteä, vaikka aika antaisikin myöten: huomisesta aamusta alkaen Suomenlahdella puhaltaa aika reippaasti, minimit näyttää ennusteen mukaan olevan 11 m/s. Onneksi voi tehdä sisävesisukelluksia, jos keli merellä on liian kova.

Sitten viimeisimmän Sundsborgin yrityksen jälkeen sukellustouhut ovat käsittäneet ainoastaan oheistoimintoja, kuten Snorkkeli.netin ja seuran foorumin seuraamista sekä Wreck Diving Magazinen lukemista. Pullotkin ovat vajaana tuolla tallissa, voisin vaikka käydä tänään tuuppaamassa lekat täyteen. Olisi sitten valmiina seuraavaalle reissulle... Josko sitä veteen vaikka pääsisi syysmyrskystä huolimatta.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Internet tietolähteenä

Netistä on kätevää hakea tietoa, vaikkapa nyt hylyistä. Itsekin etsin tietoja pääasiassa internetistä, vaikka kirjahyllystä jonkin verran löytyykin myös sukelluskirjallisuutta (mm. jonkinlainen klassikkoteos Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä).

Hakiessani tietoja kotimaisilla vesillä olevista hylyistä katson ensimmäiseksi mitä hylyt.net ja Museoviraston rekisteriportaali kertovat. Jos kyseessä on kauppalaiva, niin vilkaisen myös Suomen kauppalaivastotietokannan tarjonnan. Näiltä kolmelta sivustolta saa useimmiten perustiedot, joiden mukaan voi sitten lähteä tarkentamaan kuvaa. Googletuksen jälkeen kannattaa paneutua niihin tuloksiin sen verran huolella, että voi olla edes suurin piirtein varma tietojen paikkansapitävyydestä. Esimerkiksi äsken etsin tietoja saksalaisesta miinalaiva Königin Luisesta, joka upposi Helsingin edustalle toisen maailmansodan melskeissä.

Hakusanaksi laitoin Königin Luise ja tein kuvahaun. Jätin aatelisten kuvat rauhaan ja kliksauttelin sopivan näköiset laivakuvat auki. Onneksi kuvia ei ollut ihan hireän montaa, joten jaksoin availla kaikki kiinnostavat...

Königin Luisesta löytyi kolmea erilaista versiota, joten aloin tutkimaan mikä mahtaa olla oikea. Helpoiten nuo eri versiot erotti savupiipuista: yhdessä on vain yksi piippu ja kahdessa muussa on kaksi piippua. Kaksipiippuisista piippujen välinen etäisyys toisistaan sekä etäisyydet mastoihin olivat selkeästi erilaisia. Pikainen paneutuminen mittoihin paljastikin, että Königin Luise, joka myöhemmin kulki nimellä Omar ja sen jälkeen Edison, oli pituudeltaan lähes 170 metriä ja päätti maallisen vaelluksensa vuonna 1935 Italiassa. Tuota alustyyppiä kutsuttiin ymmärtääkseni Barbarossa-luokaksi, joka pikaisesti silmäiltynä oli omiaan aiheuttamaan sekaannusta, osallistuihan tuo Helsingin edustalle uponnut Königin Luise operaatio Barbarossaan. Joka tapauksessa tuon Barbarossa-luokkaan kuuluneen Königin Luisen saattoi ruksia yli liian pitkänä ja "oikeaa" Königin Luisea aiemmin romutettuna.

Toinen kaksipiippuinen Königin Luise onkin jo kinkkisempi tapaus, koska vertaamalla tuon laivan kuvia yksipiippuiseen Königin Luiseen kuvissa on todella vähän isoja eroja. Wrecksite.eu kertoo Königin Luisen uponneen meritaistelun seurauksena vuonna 5.8.1914. Helsingin edustalle uponnut Königin Luise taas upposi 25.9.1941 ajettuaan venäläisten laskemaan miinaan. Mielenkiintoisen sekavaksi asian tekee se, että myös tämän ensimmäisessä maailmansodassa uponneen Königin Luisen kerrotaan olleen HAPAG-yhtiön rakennuttama matkustajalaiva, joka myöhemmin muunnettiin miinalaivaksi - aivan samoin kuin tämä Hesan edustalla oleva Könärikin. Wrecksiten ja Wikipedian kuvat olivat muuten yksi ja sama, vaikka kertovatkin eri laivoista (tukee mielipidettäni Wikipedian luotettavuudesta).

Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä -kirjassa on sivulla 172 piirroskuva Königin Luisesta. Sama kuva, tosin pienempänä ja peilikuvana, on myös Hylyt.netissä. Tässä kuvassa laivassa on ainoastaan yksi savupiippu, kuten useissa aikalaispostikorteissakin (kortti 1, kortta 2, kortti 3), joissa alus esiintyy vielä rauhanajan väreissä.

Pelkän nimen perusteella haettuna löytyi siis kolme eri laivaa, jotka pikaisella silmäilyllä olivat hyvin samanlaisia, mutta tarkempi tutkiminen paljasti tukun eroja - samoin kuin yhtenäväisyyksiäkin. internetin haittapuolena on, että riittävän uskottavanoloinen sivusto voi levittää väärää tietoa. Näiden väärien tietojen pohjalta tehdään lisää kertomuksia, jotka tukevat toinen toisiaan ja vahvistavat väärän tiedon "oikeellisuutta". Esimerkkinä vaikkapa nuo kaksi Königin Luisea eri maailmansodista, joista kertovissa artikkeleissa on kuitenkin saman laivan kuva: jomman kumman on oltava väärässä. Saa nähdä, jos tähän Königin Luisen tapaukseen jaksaisi joskus syventyä ihan kunnollakin!