maanantai 27. helmikuuta 2012

Pitkästä aikaa pinnan alle

Jokohan tästä alkaa talven selkä taittumaan? Toivottavasti ainakin pahimmat pakkaset ovat jo ohitse, ei tuota luntakaan tarvitsisi enää tulla lisää (tosin lumimyräkkää on kyllä luvattu). Joka tapauksessa, ensi viikonloppuna on tarkoitus lähteä - otsikon mukaisesti - pitkästä aikaa pinnan alle. Lauantaina Kaatialaan Kuortaneelle ja sunnuntaina Porkkalaan Vetokannakselle. Foreca lupailee vielä lauantaiksi Alavudelle (joka lienee lähinnä Kaatialaa) aurinkoista keliä ja parin asteen pakkasta... :)

Tuossa muutamia lähes vuosi sitten otettuja kuvia Kaatialasta, sukelluskohteena tuota monttua voin suositella lämpimästi!

Jyrkät portaat ja kirkasta vettä.


Poijutreeniä avannossa.


Pintaa altapäin.


Viimeisiä metrejä nousemassa, oliskohan noin 2 metriä jäljellä.


Dyykkiremmi Vesipäät järjestää ensi sunnuntaiksi jääsukellustapahtuman Porkkalan Vetokannakselle. Kerran olen siellä käynyt ja silloin olin melko pettynyt dyykin antiin. Tietysti vuotava hanska sananmukaisesti vesitti tunnelman... Tällä kertaa on käytössä ovat niin mökki kuin grillipaikkakin, joten suunnittelin suunnata tuonne koko perheen voimin. Ainakin tyttö ihastui ajatukseen, varsinkin kun kerroin luvassa olevan makkaranpaistoa ja meren jäällä riehumista. Viikonlopun jälkeen sitten kerron kuinka reissut menivät...

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Tee itse vara-annostajan kaulalenkki

Tee-se-itse teema vaan jatkuu... Tällä kertaa esittelen näppärän tavan tehdä vara-annostajan kaulalenkki. Näitäkin lenksuja on saatavana valmiina alan liikkeistä, mutta yleisesti ottaen ne ovat aivan liian pitkiä, jolloin vara-annostaja roikkuu kaulasta. Tarkoituksenahan on, että annostaja on melko tiukasti kaulalla eikä roiku keräämässä mutaa ja muuta roinaa. Nyt esitelty kaulalenkin kiinnitys antaa periksi tarpeen vaatiessa, jolloin sukeltaja ei jää "roikkumaan" vara-annostajasta.

Nippusiteiden käyttö ei ole suotavaa tässäkään puuhastelussa, kuten sukellusvehkeiden kanssa asianlaita on yleensäkin. Nippusidettä kun on hankala leikata veden alla, siihen jää helposti teräviä kohtia jne.


Kaulalenkin tekoon tarvitaan pätkä kuminarua ja pari polkupyörän sisäkumista leikattuja lenkkejä (yhdelläkin selviää). Annostajaa ei tarvitse irroittaa letkustaan askartelua varten, itse irrotin tuon letkun kun näin oli helpompi asetella annostaja kuvausta varten..


Yksinkertaisuudessaan sopivan mittaiseen pätkään kuminarua tehdään umpisolmut molempiin päihin. Muutkin solmut käyvät, pääasia että narun päässä on tuollainen stopparimöykky. Fillarin sisäkumista leikattu lenksu pujotetaan annostajan suukappaleen ympärille, jonka jälkeen kumikäyden solmitut päät ujutetaan kumilenksun alta kuten kuvassa.



Lopuksi kuminarussa olevat solmut voi piilottaa toisen sisuskumipätkän alle. Näin kaulalenkin kumilenksukiinnityskin on kahdennettu...

Toinen fiksu tapa on esitelty Sukellusluolan faq-sivuilta löytyvässä ohjeessa.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Askartele bungee mount

Usein varusteiden englanninkielisiä nimiä käytetään vain, koska joidenkin mielestä se kuulostaa hienommalta. Itse yritän olla syyllistymättä tähän, mutta otsikon mukaisessa härpäkkeessä bungee mount on toki nimi paikallaan. Kuulostaisi aika hönöltä puhua kuminauharannekkeesta tms, ainakin omasta mielestäni. Bungee mounthan on yksi parhaita sukeltajan elämää helpottavia keksintöjä heti kuivapuvun ja tehokkaan valaisimen jälkeen. Siinä esim. rannetietokoneen tai -kompassin alkuperäinen ranneke korvataan näppärällä kuminauhalla, joka mahdollistaa kapineiden pukemisen vaikka kuivahanskat kädessä.

Erilaisia bungee mounteja: Vasemmalla Uwatec -bottom timer, keskellä Suunto Vytec DS ja oikealla Suunnon SK-7:lle tarkoitettu.

Bungee mounteja on saatavilla valmiina, mutta sellaisen voi tehdä itsekin, jos kiinnitettävän rannelaitteen rakenne sen mahdollistaa. Vähimmillään tarvitset vain pätkän kuminarua, jota saa sukellusliikkeiden lisäksi myös kangaskaupoista sun muista nappimyymälöistä. Kuminarun lisäksi saatat tarvita poraa, riippuu vähän minkälaiset mahdollisuudet kuminarun pujottamiseen on. On makuasia tykkääkö ohuemmasta vai paksummasta kuminarusta, itse tykkään tuosta ohuemmasta (olisikohan jotain 3 millistä). Lenkit voi tehdä joko yhdestä tai kahdesta pätkästä, ihan miten tykkää solmia.
Uwatecin bungee mountin tein poraamalla reiät (4 kpl) alkuperäiseen "ranneosaan", jonka jälkeen pujottelin ja solmin kuminarusta sopivan kaksoislenkin.

Kuminarun voi solmia yhdeksi isoksi lenkiksi, tai sitten tehdä riittävän isot solmut molempiin päihin. Jos päätyy tekemään kaksi lenkkiä, niin mahdollisen kuminarun katkeamistapauksen jälkeenkin kyseinen ranneaparaatti roikkuu mukana vielä yhdellä lenkillä.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Viron hylkyrekisteri

Hiukan kotimaista rekisteriportaalia vastaava rekisteri Viron vesillä olevista vedenalaisen kulttuuriperinnön kohteista löytyy osoitteesta http://register.muinas.ee/. Vaikka virolaisilla sivuilla voikin melko menestyksekkäästi seikkailla arvailemalla ja päättelemällä, niin ajattelin nikkaroida tähän lyhyen ohjeen kuinka kultturiperintörekisteristä saa kaiveltua ne "vetenalaiset vehkeet" tutkittavaksi ruudulle.

Homma alkaa klikkaamalla vasemmassa yläkulmassa oleva Mälestised-tekstiä (kuvassa merkitty sinisellä ykkösellä). En osaa eestiä, mutta ymmärtäisin tuon tarkoittavan muistomerkkiä (tai ainakin jotain sinne suuntaan). Tekstin alle auenneesta valikosta löytyy useita eri vaihtoehtoja, mutta hakusivu tulee suoraan joten muista ei tässä tapauksessa tarvitse välittää.

Hakusivun oikeassa alakulmassa on pudotusvalikko Alaliik (kuvassa merkitty sinisellä kakkosella). Tästä kannattaa valita valikon viimeisenä oleva Veealune kultuuripärand. Tämäkin on jo riittävä rajaus, sillä kohteita ei vielä kovin hirveästi ole. Jos etsitään jotain tiettyä kohdetta, voidaan hakua tarkentaa antamalla Nimi-kenttään jokin hakuehto (esim. "vrakk" tai "Jenissei").


Kun tarvittavat hakuehdot on asetettu, käynnistetään haku painamalla Otsi-nappulaa. Hakutulokset avautuvat listaan, josta valitaan haluttu kohde. Kohteen tiedot on koottu kortille, jossa on muutamia välilehtiä. Näistä Ava kaardil näyttää kohteen sijainnin karttasovelluksella, joka aukeaa uuteen ikkunaan.

Luulisi muuten tällaisen karttasovelluksen valinnan olevan helppoa, mutta mitä näitä nyt on tullut katseltua niin ei näytä olevan. Tämäkin sovellus toimii mielestäni hiukan kankeasti, mutta on kuitenkin todella paljon parempi kuin kotimaisessa portaalissa oleva sovellus. Hylyt.net on taas hyvä esimerkki, millainen sovellus on käyttäjäystävällinen: helppo skrollata ja zoomata, riittävän tarkka, tiedon seulonta jne...

Näillä eväillä pitäisi päästä alkuun selailussa, ei muuta kuin tutkimaan millaisia kohteita naapurin puolella on!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Hylkyseminaari 2012

Eilen Venemessujen yhteydessä järjestetty Hylkyseminaari keräsi salin täydeltä hylyistä kiinnostuneita kuuntelemaan monipuolisia esitelmiä. Seminaarin rakenne noudatteli samanlaista kaavaa kuin marraskuussa järjestetty meriarkeologian seminaarikin, eli alkupuolisko oli suomeksi ja tauon jälkeen esitelmien kieleksi vaihtui englanti. Seminaarin "juontajana" toimi Immi Wallin, joka avasi tilaisuuden ja päästi ensimmäisenä estraadille Maija Matikan.

Maija Matikka

Parikymmentä minuuttia kestäneessä puheenvuorossaan Maija käsitteli pikaisesti monisyistä aihetta, nimittäin hylkysuojelua. Reilu vuosi sitten Museovirasto teki suuren palveluksen Suomen sukeltajille julkaisemalla Rekisteriportaalin, jossa on listattuna vedenalaista kulttuuriperintöä roppa kaupalla. Valitettavasti osalle sukeltajista (koti- tai ulkomaisille) tämä tieto tarkoitti vain sorkkarauta- ja kankisukeltamiselle sopivien kohteiden etsinnän helpottumista, sillä viime avovesikaudella hylkyjä tuhottiin Suomenlahdella häikäilemättä. Museovirasto onkin tehnyt hylkyjen tuhoamisesta useita tutkintapyyntöjä poliisille. Onneksi Matikka ei kuitenkaan sortunut tälläkään kertaa paatokselliseen, sormi pystyssä tapahtuvaan luennointiin, vaan käsitteli asiaa avoimesti ja hyvässä hengessä.

Seuraavana puhujanpönttöön nousi Badewannen Jussi Kaasinen. Esitelmän aiheena oli Secrets of the Baltic –projekti. Jussi esitteli alkuun Badewannen taustoja niin ryhmän kuin nimenkin osalta. Sen jälkeen pureuduttiin tapahtumaketjuun, joka alkoi pöytälaatikkoon kuvatusta materiaalista ja päättyi National Geographicin tuottamaan Secrets of the Baltic -dokumenttiin. Ja kun humoristisen esitelmän lisäksi saatiin vielä maistiaisia tulevasta dokkarista, olivat seuranneet aplodit ansaittu. Näillä näkymin tuon dokkarin pitäisi olla valmis kuluvan vuoden toukokuussa.

Hylkyjen konservoinnista puhui Eero Ehanti pallotellen ajatusta Suomen Vasasta. Esitelmä liikkui konservoinnin ongelmien, hylkyjen nostamisen syiden ja kokonaisen laivan konservointiin liittyvien ongelmien ympärillä sekä näihin etsittyihin ratkaisuihin maailmalta. Vaikka esitelmöisijän tyyli olikin melko "harmaa" ja tasainen, onnistui hän voittamaan yleisön puolelleen.

Pahanlaatuista hylkykuumetta kasvatti myös seuraavaksi esiintynyt Stefan Wessman Museovirastosta.

Stefan Wessman

Esitelmän aiheena oli muutamien Nord Streamin tutkimuksissa löytyneiden hylkyjen esittely. Stefan oli valinnut muutamia kohteita, joista kuvattua videomateriaalia hän näytti. Rovien kuvaamista videoista paljastui mielenkiintoisia yksityiskohtia, joista Stefan kertoi lisää. Jälleen tuli todistetuksi, ettei erityisesti vanhojen hylkyjen tunnistaminen ja ajoittaminen ole helppoa puuhaa. Viimeisenä esiteltynä hylkynä ollut salonkivenekin oli ajoitettu ja tunnistettu aina rakentajaansa myöten, mutta silti vene oli edelleenkin mysteeri: tällaista paattia kun piti olla rakennettu vain yksi kappale, jonka kohtalo on tiedossa...

Suomessa osataan tehdä kovan luokan VA-dokumentteja, Badewannen lisäksi aiheesta olivat kertomassa Antti Apunen ja Janne Suhonen Divers of the Darks -ryhmästä. Aiheena oli dokumentti, joka kertoo Hangon evakuoinnista. Tästäkin pätkästä saatiin videomateriaalia. Video sukelluksista Neuvostoliiton 7-luokan hävittäjille (Gordyi ja Smetlivy) esitteli yhden "kokonaisen" 7-luokan hävittäjän. Janne kertoi saaneensa kommetteja käyttämästään musiikistaan, joten tällä kertaa hän oli valinnut hiukan menevämpää musaa. Mielestäni valinta oli onnistunut, tälläkin kertaa. Lopuksi Antti ja Janne loivat katseen tulevaan ja siellä mahdollisesti odottaviin projekteihin.

Viimeisenä puhujana ennen taukoa oli Jouni Honkala, johtava sotilaslakimies Merivoimien esikunnasta. Aiheena oli sukeltaminen Suomen aluevesien ulkopuolella olevilla hylyillä. Tämä oli mielestäni pykälänkuiva aihe, jossa en nähnyt käytännön yhtymäkohtia harrastesukeltajan kannalta. Tilanne olisi toinen, jos mielessä siintelisi taloudellinen hyöty yhdistettynä sukellustoimintaan, silloin tästäkin esitelmästä olisi varmaan jäänyt jotain haaviin. Tällä kertaa en kuitenkaan kokenut olevani varsinaisesti kohderyhmässä joille tieto talousvesialueelle rakennettujen keinosaarten juridisesta asemasta oli tarkoitettu.

Parinkymmenen minuutin tauon jälkeen ääneen pääsi Marii Asmer Virosta, joka kertoi Shipwher -projektista ja Viron hylkyrekisteristä.Kuuntelin erityisen kiinnostuneena kuvausta hylkyrekisteristä, joka on tarkoitus saada sekä eestin, että englannin kielellä sisältäen mm. digitoituja alkuperäisdokumentteja eri arkistoista omatoimisille tutkijoille, viistokaikukuvaa kohteista sekä piirroksia ja kuvia. Kunnianhimoinen hanke, jonka vilpittömästi toivon onnistuvan!

Marii Asmer

Seminaarin lähestyessä loppuaan puhui Maili Roio sukeltamisesta Viron muinaismuistoihin lukeutuvilla hylyillä. Varsinaisten lupasysteemien lisäksi hän esitteli muutamia kohteita Viron hylkyrekisteristä. Joidenkin kohteiden kuvitus herätti ihmetystä, koska kyseessä näytti olevan viistokaikukuva, mutta selkeästikään ei vetämällä saatu.

Esimerkkikuvakin näyttää siltä kuin se olisi muodostettu kahdesta pallomaisesta kuvasta. Jos joku tietää enemmän tästä, niin kuulisin mielelläni lisää. Yhteyttä voi ottaa vaikka kommenttikentän kautta.

Viimeisenä, vaan ehdottomasti ei vähäisimpänä puhujana oli ruotsalainen Richard Lundgren. Esitelmän aiheena oli miehen elämäntyön kohde, lähes 450 vuotta kadoksissa ollut ruotsalainen sotalaiva Mars ja sen etsiminen ja löytyminen. Richardilla oli humoristinen ote aiheeseen, vaikka laivan uppoamiseen liittyykin suuria inhimillisiä murhenäytelmiä. Mars upposi tanskalais-lyypekiläistä laivastoa vastaan käydyssä meritaistelussa ja vei mukanaan vetiseen hautaan noin 800 sotilasta ja merimiestä. Laiva oli oikea merten jättiläinen, sen tykkien määrää ei tiedetä tarkasti, mutta niitä on ollut laivalla vähintään 107 kappletta. Tässäkin esitelmässä näytettiin videota hylyltä. Samoja kuvia muistan nähneeni uutisissakin, kun Mars löytyi, mutta tällä kertaa materiaalia oli enemmän ja se oli laadultaan parempaa. Myös esityksessä olleet kuvat olivat mielenkiintoisia, näki ettei tämä ryhmä pelannut enää napeilla.

Richard Lungren

Kaiken kaikkiaan Hylkyseminaari 2012 oli täynnä tiivistä asiaa maailman parhailta hylkyvesiltä. On mahtavaa, että tällaisia tapahtumia järjestetään ja suosittelen näitä seminaareja kaikille hylyistä kiinnostuneille!

perjantai 3. helmikuuta 2012

Varkailla ja sukeltajilla sama paratiisi

Italian rannikolle onnettomasti karille karahtanut risteilyalus Costa Concordia olisi eittämättä kiinnostava sukelluskohde. Ihan vaikka ilman minkäänlaista kanki- tai sorkkarautasukeltajan asennettakin. Kyllä tuolla nähtävää riittäisi useammalle dyykille, luulen...

Kuitenkin Iltalehti uutisoi tänään kuinka Ryöstely uhkaa Costa Concordiaa. Artikkelin asenne selviää mielestäni hyvin alun kommentista "haaksirikkoutuneen Costa Concordia -risteilyaluksen uumenissa odottaa oikea varkaan paratiisi" ja loppupuolelta löytyvästä Hans Reinhardtin kommentista "Se on sukeltajan paratiisi". Tietysti tuota hylkyä ryöstetään aivan varmasti, mutta silti särähtää korvaan tuollainen kaikkien sukeltajien leimaaminen varkaiksi

Suomessa on loppupeleissä aika valveutuneita sukeltajia, vaikka tietysti täälläkin olisi parannettavaa monella (asenteessa ja / tai taidoissa). Wreck Diving Magazinen kuvissa jengi poseeraa iloisesti hylkysukelluksen jälkeen esitellen kuinka jokaisella on jonkinlainen ikkunaventtiili sukellusmuistonaan. Seuraavan ryhmän on tietysti tuotava jotain vielä "hienompaa", kunnes hylystä on jäljellä vain runko. Ikkunaventtiilit sun muut päätynevät jossain vaiheessa romukasoihin asiallisen konservoinnin puuttumisen takia tai haltijan esim. jättäessä tämän maailman pölyt taakseen ja perikunnan ihmetellessä mitä romua sitä jälkeen jäi...

Yritetään kuitenkin sukeltaa kiltisti noilla hylyillä - ja tietysti muilla kohteilla myös!

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Rebeilyttää

Jostain se taas iski, nimittäin rebekuume. Luulin jo viime kevään jälkeen, että olisin päässyt taudista eroon, mutta eihän se niin vaan mennytkään. Viime päivinä on tullut vietettyä melko lailla aikaa mm. Kurttuputken ja RBW:n foorumeita selaillen. Kiinnostavia sivuja ovat olleet myös Martin Robsonin blogi ja Tech-CCR.com.

Koska nykyään CCR on jonkinlainen trendi, olen välillä oikein miettinyt miksi haluan (en rohkene sanoa tarvitsen) siirtyä suljetunkierron järjestelmään.

Suurimpana syynä on ehkä yllättäen halu keventää sukellusvarusteiden painoa tinkimättä kuitenkaan suoritettavien sukellusten kestosta ja syvyydestä. Joskus mittasin tuplapakettini painon ja se oli noin 50 kg. Siis 2x12 -pullot täysinä, noin 2½ kilon rst-selkälevy, vajaan parin kilon V-paino, wingi, hihnasto, valaisimet ja taisipa mukana olla vielä pukukaasupullokin. Melkoinen ero verrattuna vaikkapa JJ:n reiluun 32 kiloon (tietty tuonkin painoa nostavat valaisimet ja pukukaasupullo). Bailout-pullojen paino ei enää liity tähän, sillä ratkaisevaa on mielestäni yksittäisen paketin, ei koko varustemäärän paino.

Toinen syy liittyy käytettävissä olevaan kaasumäärään. Tähän asti olen sukeltanut 2x12 -pulloilla ja syvemmillä sukelluksilla olen roikottanut mukana yhtä stagea. Stagen kanssa käytettävissä olevan kaasun määrä on ollut jo melko lähellä kavereilla olevaa, joten ollaan saatu suunnitelmista järkeviä kaikkien kannalta. Kuitenkin stagepullo tuo mukanaan taas yhden muuttujan lisää, joka saattaa pilata sukelluksen jo pinnalla (laiterikko, huomaamatta tyhjentynyt pullo tms). Tietty laitteena CCR on huomattavasti teknisempi ja monimutkaisempi kuin OC-kamat, mutta kuitenkin...

Kolmas syy on kaasutäyttöjen vähentyminen. Tällä ei ole juurikaan tekemistä rahan kanssa, siitä rebejen korkea hankintahinta pitää huolen. Käyn sekoittelemassa tarvitsemani kaasut Hämeenlinnassa seuran tallilla, matkaa tulee edestakaisin noin 70 km. Heliumia minulla kuluu vielä sen verran vähän, ettei kaasukulujen leikkautumisen aiheuttamilla säästöillä voi paljon henkseleitä paukutella, jos laitteen hankkimiseen kursseineen kaikkineen uhraa neljäsosan vuosipalkasta. Kuitenkin täyttökertojen vähentymisen myötä tallille tarvitsee ajella hiukan harvemmin ja viettää siellä vähemmän aikaa pärisevän kompuran vieressä. Epäsäännöllistä vuorotyötä tekevälle tällä on toisinaan iso merkitys!

Kyllähän sitä hyviä syitä keksii itselleen vaikka kuinka paljon, ihminen on aika hyvä uskottelemaan itselleen kaikkea kun on ns. oma lehmä ojassa. Noilla kuitenkin mennään ja kevään Ranskan reissun jälkeen katsotaan missä maailma makaa...

Tuossa vielä minua kiinnostavien koneiden neljän kärki aakkosjärjestyksessä: