maanantai 19. maaliskuuta 2012

Peruskurssilla

Viime vuonna jäivät kouluttajatehtävät harmillisen vähiin joko töiden tai aiemmin varattujen reissujen takia. Kerkesinhän sentään yhden kuivapukukurssin vetää ja osallistua jollekin teorialuennolle, sekä uittaa laitesukellusta kokeilevia introilijoita. Onneksi tämä vuosi näyttää kouluttajanäkökulmasta valoisammalta.

Viime keskiviikkona alkoi Riihimäellä laitesukelluksen peruskurssi (intro- ja esittelytilaisuus tosin oli jo aiemmin), jolle osallistuu reilusti toistakymmentä oppilasta. Vaikka en Riihimäen urheilusukeltajiin (vielä) kuulukaan, olen kurssilla kouluttajana seurayhteistyön merkeissä. Tänä vuonna työvuorot ovat menneet niin mukavasti, että pääsen osallistumaan Riihimäen kurssin jokaiselle teoriakerralle. Allasharjoitukset ovat pääosiltaan vielä niin kaukaista tulevaisuutta, että niiden osalta en tiedä vielä itsekään missä seikkailen.

Tänään on Hämeenlinnan sukeltajilla info- ja introtilaisuus Hämeenlinnan uimahallilla, jonne on tarkoitus myös mennä piipahtamaan. Harmillista kotiseuran kannalta, mutta töiden takia jää peruskurssin teoriat pitämättä ja allasharjoituksistakaan en voi kovin paljoa luvata. Sen tosin tiedän, että lähes puolet allasharjoituksista on tarkoitus vetää juuri silloin kun olen Ranskassa jatkamassa luolasukelluskoulutustani. Avovesileirin alkuun mennessä on lomatkin jo lusittu, eli sitten eletään taas sen mukaan milloin työnantaja haluaa minun junia suhailevan.

Joka tapauksessa pitkästä aikaa taas kiva olla koulutustehtävissä, vaikka sitten vieraan seuran leivissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti