tiistai 13. maaliskuuta 2012

Vesipäiden jääsukellustapahtuma

Aika on valunut ohi kuin hiekka sormien välistä, mutta yritetään päivittää tilannetta...

Reilu viikko sitten, Kaatialan reissun jälkeisenä sunnuntaina, kävin jääsukellustapahtumassa Porkkalan Vetokannaksella. Tällä kertaa reissu toimi samalla myös perheen yhteisenä ulkoilupäivänä, sillä säätiedotus oli luvannut mahtavaa kevätkeliä. Niinpä mukaan oli pakattu tavanomaisten sukellusvarusteiden lisäksi pulkkaa, vaihtovaatetta, evästä sun muuta tarpeellista.


Sunnuntaiaamuna oli mukava ajella lähes tyhjiä teitä ja niinpä olimmekin ihan suunnitelman mukaisesti Porkkalassa. Avanto oli jo valmiina kun saavuin ja ensimmäiset sukeltajat olivat jo pintautumassa. Varusteiden siirto sujui mallikkaasti ahkiota avuksi käyttän. Aikoinaan, kun luulin tekeväni isona eräoppaan hommia, on tullut ostettua Savotan Paljakka-ahkio, joka maksoi toista tuhatta markaa. Se on rakenteeltaan kapeampi kuin mustat muovikaukalot joita näkee paljon, suunniteltu kulkemaan hiihtäjän umpihankeen tekemää uraa pysyen näin ollen hyvin pystyssä. Tuskinpa tuollaista nyt raskisi ostaa, mutta hyvähän se kyllä on.

Kuivapukuun oli mukava sonnustautua Vetokankaan mökissä, joka oli käytössämme. Huhut kertoivat puiden olevan märkiä ja ties mitä, mutta kun niitä halkoja tarpeeksi pilkkoi uskomattoman tylsällä kirveellä, niin ei tulien teossa ollut mitään ongelmia. Sukeltamattomat henkilöt lupasivat pitää mökillä hiljaista tulta ja me muut painelimme jäälle. Varusteiden kasauksen lomassa katselimme tytön kanssa vähän avantoon häviäviä sukeltajia - jännää tuntui olevan.


Itse sukellus oli melkoinen antikliimaksi: ei selkeää kohdetta, kierreltiin vain Susanin kanssa hiekkapohjaa ristiin rastiin. Lamppua ei olisi tarvinnut ollenkaan, sillä vettä oli maksimissaan himpun verran yli 10 metriä, keskisyvyydeksi jäi 6,4 metriä ja sukellusaikaa saatiin tuhrattua 38 minuuttia. Pari kolme kilkkiä siellä pohjalla oli, ja tietysti paljon pientä simpukkaa. Muistan miten ensimmäisen meridyykin jälkeen nuo simpukat olivat kova juttu, kun järvissä ei ollut niitäkään. Eipä silti, kyllä ne vieläkin jaksavat piristää muuten niin tylsää pohjaa. Sattuihan siellä silmään joku isohko emaloitu kulmaraudan palanenkin, josta ei tosin selvinnyt mikä se on joskus ollut. Ylöspäin oleva osa oli aivan simpukoiden peitossa, mutta yhdestä kulmasta kappaleessa oli jotain liian "suoraa" joten päätin tutkia sitä tarkemmin. Kulmasta kun vähän rapsutti simpukoita pois, niin alta paljastui ruostekrustia. Siinä taisikin olla sukelluksen jännittävin osuus...


Sukelluksen jälkeen vaihdoin vaatteet paremmin pinnanpäällisiin touhuihin sopiviksi, sillä en viitsinyt lähteä toiselle dyykille. Meillä oli mukana grillivarrasaineksia (nakkeja, lihapullia, makkaraa, paprikaa, ananasta, kesäkurpitsaa sekä kirsikkatomaatteja) ja Muurikan hieno varrassysteemi. Kukaan ei vain ollut saanut aikaiseksi tehdä tulta ulkogrilliin, joten porukka yritti grillata makkaraa mökissä uunin edessä. Kökkiminen polvillaan vaikutti suoraan sanoen niin säälittävältä, että päätin tutustua mökin toiseen puidentekovälineeseen, eli kaarisahaan. Tylsän kirveen jälkeen melko lailla epäkelpo saha ei ollut mikään yllätys, mutta kun sillä sitkeästi jaksoi nyhertää, niin saihan sillä puun katki. Jos ei tässä vaiheessa olisi vielä tullut lämmin, niin kylmä olisi lähtenyt viimeistään kun äskeisen huhkimisen tuloksia alkoi pienimään... Kun olin saanut polttopuut tehtyä, niin itse valkean virittely oli helppoa ja pian pystyttiin siirtymään ulos nauttimaan hienon grillin tarjoamista kulinaarisista mahdollisuuksista.


Summa summa rum... Tälläkin reissulla tuli todistettua, että sukellustapahtumasta on mahdollista saada erittäin onnistunut kokemus, vaikka itse sukellus ei olisikaan niin kovin mieliinpainuvia elämyksiä tarjoava. Hyvässä seurassa on kiva harrastaa ja loppujen lopuksi sukellushan on sosiaalinen harrastus. Kiitokset Susanille, joka jaksoi tällaisen tapahtuman järjestää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti