perjantai 21. joulukuuta 2012

DTD:n wingin anatomiaa

Kuten viime kerralla lupasin, on tullut aika tarkastastella wingiäni hiukan pintaa syvemmältä. Alkusysäyksenä tälle toimi viimeisimmällä Ojamon reissullani jäätymisen takia paukahtanut haitariletku, jota vaihtaessa homma sitten laajeni tähän. Käsittelyssä oleva kapine on DTD:n Stream 20 joka on ollut käytössäni himpun reilut 3 vuotta.

Kyseinen wingi on kaksikerroksinen, ulkokuori on 2000 denierin Corduraa sisemmän pussiosan ollessa valmistettu kevyemmästä 560 denierin Cordurasta. Sisäpussin saumat on ultraäänihitsattu ja varmistettu vielä polyuretaanipinnoitteella. Haitariletku on lyhyt, jolloin täyttöpää jää mukavasti suurinpiirtein rinnalla olevan D-lenkin tasalle eikä laahaa pohjassa. Lyhyellä letkulla täyttöpäätä ei myöskään tarvitse nostaa niin paljoa liiviä tyhjennettäessä kuin pitkällä haitariletkulla pitäisi. Täyttöpään napit ovat terästä, uskoisin tällä tavoitellun täyttöpään paikallaan pysymistä lisääntyneen massan myötä. Dumppivena löytyy wingin vasemmalta puolelta, sisäpussiin taas pääsee käsiksi wingin yläosasta löytyvän tukevan vetskarin avaamalla.

Sisäpussi vaikuttaa kestävältä eikä sen kanssa ole ongelmia ollutkaan. Wingin päädyssä näkyy dumppivenan reikä.
 
 Haitariletku läpivientimutkaan nippusiteillä, jotka jäävät normaalisti piiloon leveän kumilenksun alle.

 Dumppiventtiili irroitettuna. Kuvasta selviää venttiilin toimintaperiaatekin hyvin: normaalisti jousi painaa venttiilin kiinni. Narusta vetämällä venttiiliä voidaan avata wingin tyhjennystä varten. Mikäli paine säkin sisällä kasvaa niin paljon, että se voittaa jousivoiman, dumppivena toimii varoventtiilinä.

 Haitariletku purettuna osiinsa. Letkun sisällä oleva vaijeri varmistaa ettei haitariletku irtoa kummastakaan päästä epänormaalissakaan vedossa. Vaijerin kiinnikkeinä olevat tapit ovat kiinni kierteillä.

 Täyttöpään napit purettuna. Tyhjennysnappi aukeni kuusiokololla täyttöpään sisäpuolelta ja täyttönappi ulkopuolelta kiertämällä lukitusmutteri auki. Napit olivat aika visvaisessa kunnossa kolmen vuoden käytön jälkeen...

Itse olen tykännyt DTD:n wingistä sen verran paljon, että hankin sinkkusettiinkin DTD:n valmistaman donitsin. Hinta on varsin kilpailukykyinen, esiteltynä oleva malli näyttää maksavan Scubamafiassa tällä hetkellä 285 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti