maanantai 4. helmikuuta 2013

Hernesaaren hylyllä

Tuli eilen avattua vuoden merisukelluskausi, kun käytiin Helsingin edustalla, Hernesaaren kupeessa makaavalla hylyllä. Ajankohdasta johtuen sukellus tehtiin jäältä, eipä tuolla avoveden aikaan juuri viitsisikään kokeilla onneaan näkyväisyyksien suhteen. Onneksi avanto oli juuri hylyn päällä, ettei aikaa tuhraantunut kohteen etsimiseen. Tarkemmat koordinaatit löytyvät mm. Hylyt.netistä, poikkeuksellisesti en ottanut kohteelta itse koordinaatteja.

Pohjasta löytyvä laiva on noin 27 metriä pitkä ja 7 leveä puurunkoinen rahtilaiva. Se makaa oikein päin, hyttirakenteita ei ole tallella. Runko on muutoin muodossaa, ainoastaan keula on hiukan hajonnut. Rautaperäsin on paikoillaan, samoin peräkannella näkyy peräsinkoneiston ketjuja. Perässä vettä löytyi 13,7 metriä. Keulassa on ankkuripeli ja pätkä mastoa. Keula on hautautunut peräosaa syvemmällä pohjamutaan, pohjan syvyys oli 13,1 metriä. Kannella on kaksi suurta ruuman aukkoa ja kolmas, jossa oli enemmän rojua. En tiedä oliko kyseessä ruuman aukko vai esim. hytin paikka. Lisäksi keulassa oli yksi pienempi luukku ja perässä samoin. Laivan sisäosat ovat täynnä mutaa.

Mielenkiintoiseksi kohteen teki siellä oleva runsas esineistö. Tyhjiä kaljapulloja lienee tipahdellut pinnalta silloin tällöin, tai sitten aluksella on ollut lastinaan melkoinen läjä tyhjiä pulloja. Laivan omaa esineistöä oli kuitenkin myös paljon, mieleen tulee nyt ainakin pari posliinilautasta, lukuisia posliinisia kahvikuppeja, yksi teesiivilä, kannella ollut vanha saapas sekä wc-istuin.

Tekemällämme sukelluksella oli mittaa 42 minuuttia, jonka aikana hylyn ehti kiertää muutamaankin otteeseen. Matalasta syvyydestä johtuen kaasunkulutus pysyy hyvin aisoissa. Näkkärit olivat Helsingin edustalla olevalle kohteelle mielestäni erinomaiset. Kun rannaltakaan ei ole avannolle kuin reilut parisataa metriä, niin tarkoitus olisi käydä hylyllä uudelleen vielä tämän kevään aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti